15.10.2011

Joka kuuseen kurkottaa... - If you reach for the spruce...

.... se katajaan kapsahtaa. - Miten sokea sitä osaakaan olla. Huomasin tänään ensimmäistä kertaa pystyyn kuolleen katajan aivan tutun katajan lähellä. Katajaksi tunnistin sen vain rungon perusteella, sillä se on ollut kuolleena jo vuosia. Samalla ihmettelin miksei kahdessa muussa lähistöllä kasvavassa katajassa ole lainkaan marjoja, kun tuttu kataja on niitä täynnä. Sain selville, että kataja on kaksikotinen, toisin sanoen, hede- ja emikukat kasvavat eri yksilöissä. Tuttu katajani on emikataja eli naaraspuolinen, kun taas kaksi muuta lähistön pylväsmäistä hedekatajaa ovat koiraspuolisia. Samalla sain tietää, että katajat voivat kasvaa hyvin vanhoiksi, joissakin tapauksissa jopa tuhat vuotta vanhoiksi. Kuinkahan vanha katajaystäväni on? Rungon paksuuden perusteella varmaan ainakin sata vuotta. En siis ole suhtautunut katajaan lainkaan sen ansaitsemalla kunnioituksella.  


... you fall into the juniper (Finnish proverb). - How blind can one be. For the first time today I noticed a completely dead juniper near to the familiar juniper. I recognised it as a juniper only from the trunk, since it has been dead for several years. At the same time I wondered why the two other junipers growing nearby have no berries, when my familiar juniper is full of them. I learned that the juniper is dioecious, that is, the pistils and the stamen grow on different individuals. My familiar juniper is a female juniper, while the two pillar like junipers nearby are males. I also learned that junipers can grow very old, in some cases a thousand years old. I wonder how old my juniper friend is? On the basis of the thickness of its trunk I would say at least one hundred years. So I have not at all treated the juniper with due respect.

9.10.2011

Etäisyys ja läheisyys - Distance and Proximity

Maisemaan liittyy monenlaisia jännitteitä, siis jo pelkästään käsitteeseen maisema. John Wylien (2007) mukaan yksi niistä on kysymys etäisyydestä ja läheisyydestä. Yhtäältä maisema edellyttää etäisyyttä, se on eräänlainen etäältä katsomisen tekniikka, jossa katsoja näkee katsomisen konventioiden kautta osan ympäristöstään maisemana. Toisaalta maisema on väistämättä sisäpuolitse eletty ja koettu, emme pääse sen ulkopuolelle, elämme upoksissa sen sisällä, maailmassa. Mietin tuota jännitettä tänään, kun vietin hetken katajan kanssa yksin, ilman todistajia. Esitykseni sisältää oikeastaan tuon jännitteen molemmat ulottuvuudet. Asettaessani kameran paikalleen käytän hyväkseni sen luomaa etäisyyttä, rajaan sen avulla kappaleen ympäristöstä maisemaksi. Astuessani katajan luo, sen lähelle ja keskelle, olen osa maisemaa ja tunnen sen. En enää näe maisemaa vaan yksityiskohtia, valoja ja varjoja, katajanmarjojen määrän. Ne kypsyvät kuulemma sinisiksi kolmessa vuodessa. - Ensi viikolla tulen katajan luokse jo lauantaina, vieläkö silloin aurinko lämmittää?


Landscape involves many kinds of tensions, already the concept of landscape does. According to John Wylie (2007) one of them is the question of distance and proximity. On one hand landscape presumes distance, it is a technique for looking from afar, where the viewer sees through viewing conventions parts of the environment as a landscape. On the other hand landscape is necessarily lived and experienced, we cannot get outside of it, we live embedded in it, in the world. I thought about that tension today, when I spent a moment with the juniper alone, without witnesses. Actually my performance contains both dimensions of that tension. When placing the camera I utilize the distance it creates, and use it to frame a part of the environment as a landscape. When I go to the juniper, close, in the middle of it, I am part of the landscape and sense it. I no longer see the landscape but details, lights and shadows, the abundance of berries. I hear they ripen and turn blue in three years. - Next week I visit the juniper on Saturday; will the sun still feel warm?




Kuva / Photo AA