Kummallinen rituaali - Strange Ritual

Mikäli haluamme määritellä rituaalisen käyttäytymisen niin, ettei sitä lähtökohtaisesti rajata pelkästään ihmisten käyttäytymiseen, sitä voi sanoa vaikkapa muodolliseksi käyttäytymiseksi, joka liittyy kahden tai useamman yksilön aktiiviseen ja vastavuoroiseen kommunikaatioon keskenään, joka on strukturoitua, stereotyyppistä ja ajassa toistuvaa ja joka johtaa suurempaan koordinaatioon  pyrittäessä sosiaaliseen toimintaan, tavoitteeseen tai päämäärään. (D'Aquili et al. 1979) Näin ajatellen mieleen tulee lähinnä erilaisia yhteispeliä edistäviä joukko- lauma- tai ryhmärituaaleja. Mutta saman vanhan tekstin mukaan rituaalin ensisijainen biologinen funktio on edistää paitsi organismien välistä myös organismin sisäistä koordinaatiota. Hyvä, sen voin tunnistaa  tämän oudon rituaalini yhteydessä. Ehkä olen nyt ensi kertaa sormikkaat kädessä tänä syksynä kylmässä viimassa katajan luokse kiirehdittyäni jotenkin integroidumpi ympäristööni ja itseeni. Toivottavasti katajakin tuntee olonsa eheämmäksi (jos tällainen inhimillistäminen sallitaan) oudon, melko yksisuuntaisen rituaalimme jälkeen, vaikkei meillä olekaan ilmeistä yhteistä tavoitetta lumentulon tai minkään muunkaan kontrollimme ulottumattomissa olevan suhteen.

If we want to define ritual behavior in a way that does not delimit it to human behavior, only, it can be defined as formalized behavior that involves two or more individuals in active and reciprocal communication; is structured, stereotyped and repetitive in occurrence over time; and results in greater coordination toward some social action, purpose or goal. (D'Aquili  et al. 1979) This kind of thinking brings to mind mainly various mass, herd or group rituals that foster team spirit. According to the same old text the primary biological function of ritual behavior is to facilitate not only interorganismic but also intraorganismic coordination. Good, that I can identify in this strange ritual of mine. Perhaps, after hurrying to the juniper in a chilly wind, with gloves for the first time this autumn, I am now somehow more integrated into my environment and myself. Hopefully the juniper, too, feels more whole (if we allow this kind of humanizing) after our strange, rather one-way ritual, although we have no explicit common aim with regard to the coming of snow or anything else beyond our control.

Harmaa kaaos jatkuu - Grey Chaos Continues

Harmaa marraskuinen sää, suhteellisen lämmin. Viime vuonna tähän aikaan taisi olla jo lunta. Saaressa

maiseman myllerrys jatkuu. Laiturin ympäristö on rakennustyömaa. Lähisaarten, Särkän ja Suomenlinnan, vesijohtoputket kulkevat osan matkaa Harakan itärantaa pitkin. Syvä kaivanto on pääosin ummessa, sen tilalla on nyt leveä soratie. Se noudattaa entisen luontopolun reittiä kohti lintupiiloa ja katajaa, mutta kääntyy ennen niitä vasemmalle entisen laiturin kohdalla ja jatkuu suoraan mereen. Kuinkahan kauan vie aikaa ennenkuin soratie kasvaa edes osaksi umpeen?

Grey November weather, relatively warm. Last year this time there was already snow, I think. The overturning of the landscape on the island continues. The pier and its surroundings are a building site. The water pipes to the nearby islands Särkkä and Suomenlinna pass through the eastern shore of Harakka. The deep hollow is now mostly covered; there is a broad gravel road in its place. It follows the former nature path towards the bird shed and the juniper, but turns before them to the left by the old pier, and goes on strait into the sea. I wonder how long it will take for the gravel road to become at least partly overgrown?

Kuva / Photo Riitta Aalto

Kuvitteellinen syysmyrsky - Imaginary Autumn Storm

Ensi kertaa tänä syksynä käännyin rannassa tyhjennettyäni veneen sadevedestä. Päätin etten soutaisi saareen katajan luo. Satunnaisia ohikulkijoita oli turha odottaa yleisöksi kun vuorovene ei enää kulje, taivas näytti synkältä, sadetta oli luvassa, tuuli saattaisi yltyä, olin erottavinani vaahtopäitä Uuninsuulla, oikea ranteeni oli kipeä, sanalla sanoen, minua pelotti. Käännyin takaisin, mutta parin korttelin päässä tulin toisiin ajatuksiin. Miksen yrittäisi, ja jos aallokko olisi liian voimakas, voisin kääntyä takaisin, piti vain pysyä rauhallisena. Ja niin tyynnyttelin itseni matkaan. Uuninsuulla aironi pomppasi ulos hankaimesta, ja sydämeni hyppäsi kurkkuun, mutta selvisin tuulen suojaan ja saareen. Päätin että paluumatkalla pukisin ylleni viisikymmenvuotislahjaksi saamani, käyttämättömät mutta kauhtuneet pelastusliivit. Onneksi yksi kolleega ahersi talossa, ja sovimme palaavamme mantereelle yhtä matkaa, se tuntuisi turvallisemmalta. - Kuvitteellisen syysmyrskyn kourista selvinneelle kataja näytti kauniin vihreältä alastoman koivun ja ruskean pihlajan rinnalla. Ja lähistöllä vanhojen tuomien rungot vääntyilivät synkeinä. 

For the first time this autumn I turned around at the shore after emptying the boat of rain water. I decided not to row to the juniper on the island. There would be no occasional passers-by, since the scheduled boat did no longer run, the sky looked sinister, there was a forecast for rain, the wind might rise, I thought I could distinguish foam on the waves in the passage between the islands, my right wrist was sore, in one word, I was afraid. I turned back, but after a few blocks I changed my mind. Why not try, if the waves where too strong I could always turn back, the main thing was to stay calm. Thus I pacified myself to go ahead. In the passage one oar jumped out of the oarlock, and my heart jumped up in my throat, but I managed to get into shelter from the wind to the island. For the return trip I decided to put on my unused but faded life jacket, a gift I received when fifty years old. Luckily there was one colleague working in the house and we decided to return to the mainland together, as it would feel safer. - For somebody rescued from an imaginary autumn storm the juniper looked green and beautiful next to the bare birch tree and the brownish rowan. And nearby the old trunks of bird cherries warped gloomily.

Kuva / Photo Tanja Koistila

Montako katajaa ihminen tarvitsee? - How Many Junipers Does One Human Need?

Kataja tuottaa yhteyttäessään happea, jota ihminen hengittää, ja hengittäessään ihminen tuottaa hiilidioksidia jota kataja käyttää, joten ihmisen ja katajan (itse asiassa minkä tahansa puun tai kasvin) yhteispeli kyllä sujuu. Mutta missä suhteessa tuotanto ja kulutus ovat toisiinsa? Montako katajaa tarvitaan tuottamaan yhden ihmisen kuluttama vuotuinen happimäärä? Vai tuottaisiko yksi kataja happea useammallekin ihmiselle? Tuskin sentään, ellei ole kyseessä todella kookas kataja. - Näitä mietin kavutessani ylös vuorenrinnettä Kreetan saarella piikkihernepensaiden ja salvioiden ympäröimänä. Kotikatajaani pääsen katsomaan vasta viikon kuluttua, lokakuun viimeisenä sunnuntaina.

A juniper produces oxygen that a human being breathes, and while breathing humans produce carbon dioxide that is utilized by the juniper, so the collaboration between a human being and a juniper (any tree or plant really) tends to go fine. But what is the relationship between production and consumption? How many junipers are needed to produce the oxygen consumed yearly by a human being? Or could one juniper produce oxygen for several humans? Probably not, unless the juniper is really large. - Such thoughts came to my mind while climbing up a mountain slope on the island of Crete, surrounded by shrubs of sage and gorse. My home juniper I will see only next week, on the last Sunday in October.

Kuva / Photo AA

Joka kuuseen kurkottaa... - If you reach for the spruce...

.... se katajaan kapsahtaa. - Miten sokea sitä osaakaan olla. Huomasin tänään ensimmäistä kertaa pystyyn kuolleen katajan aivan tutun katajan lähellä. Katajaksi tunnistin sen vain rungon perusteella, sillä se on ollut kuolleena jo vuosia. Samalla ihmettelin miksei kahdessa muussa lähistöllä kasvavassa katajassa ole lainkaan marjoja, kun tuttu kataja on niitä täynnä. Sain selville, että kataja on kaksikotinen, toisin sanoen, hede- ja emikukat kasvavat eri yksilöissä. Tuttu katajani on emikataja eli naaraspuolinen, kun taas kaksi muuta lähistön pylväsmäistä hedekatajaa ovat koiraspuolisia. Samalla sain tietää, että katajat voivat kasvaa hyvin vanhoiksi, joissakin tapauksissa jopa tuhat vuotta vanhoiksi. Kuinkahan vanha katajaystäväni on? Rungon paksuuden perusteella varmaan ainakin sata vuotta. En siis ole suhtautunut katajaan lainkaan sen ansaitsemalla kunnioituksella.  


... you fall into the juniper (Finnish proverb). - How blind can one be. For the first time today I noticed a completely dead juniper near to the familiar juniper. I recognised it as a juniper only from the trunk, since it has been dead for several years. At the same time I wondered why the two other junipers growing nearby have no berries, when my familiar juniper is full of them. I learned that the juniper is dioecious, that is, the pistils and the stamen grow on different individuals. My familiar juniper is a female juniper, while the two pillar like junipers nearby are males. I also learned that junipers can grow very old, in some cases a thousand years old. I wonder how old my juniper friend is? On the basis of the thickness of its trunk I would say at least one hundred years. So I have not at all treated the juniper with due respect.