Lunta ja sumua - Snow and Fog

Talvi tuli yhtäkkiä. Tuore lumipeite ja sumu muuttavat maiseman valkoiseksi. Katajakin on valean kuuran peitossa. Se näyttää ja tuntuu melkein oudolta kolmen viikon tauon jälkeen. Jänisten jäljet johtavat lumessa ristiin rastiin ja lintupiilon luokse vievät lankut lojuvat myrskyn jäljiltä sikin sokin. Suurin uutinen on silti pieni tuulimylly, joka seisoo läntisellä kalliolla ja pyörii kylmässä koillistuulessa. Olin unohtanut miten raakaa ja kylmää pienikin pakkanen on merellä. Onneksi talossa on lämmintä, toistaiseksi maakaasun voimalla. Tuulimylly on pieni ja sievä eikä pidä ääntä, se on aivan erilainen kuin saariston suuret valkoiset hirviöt. Mietin mahtaako se todella tuottaa energiaa...

Winter arrived suddenly. The fresh snow cover and the fog turn the landscape white. The juniper is covered in white frost as well. It looks and feels almost strange after a break of three weeks. Hare tracks lead here and there in the snow and the planks to the bird shed lie topsy turvy after the storm. The biggest news is the small windmill, however, which stands at the western cliffs and turns in the cold northeastern wind. I had forgotten how raw and cold even a modest frost is at sea. Fortunately it is warm inside the house, so far powered by gas. The wind mill is small and pretty and does not make noice, it is quite different from the large monsters in the archipelago. I wonder whether it really produces energy...

Kuva / Photo AA

Vielä kaukana katajan luota – Still Far Away From the Juniper

Hyvää uutta vuotta 2012 katajille ja katajien ystäville, ja samalla myös kaikille Harakkalaisille ja heidän ystävilleen! Tämän sunnuntain vietän vielä kaukomailla kosteassa helteessä muutamien outojen joulukuusien ja lukuisten palmupuiden seurassa, mutta ensi sunnuntaina pääsen taas tapaamaan katajaystävääni Harakassa. Jäniksen vuosi vaihtuu lohikäärmeen vuodeksi vasta tammikuun 23 päivänä, joten ehdimme toivottavasti tavata vielä useamman kerran, mikäli sää sallii. Suoraan sanoen en kyllä kaipaa täältä kylmään ja koleaan pimeyteen Helsinkiin. Lisään tähän lähikuvan täkäläisen joulukuusen sulkia muistuttavista oksista illansuussa, ilman jouluvaloja ja koristeita. Mielessään siihen voi liittää myös sirkkojen sirityksen.


Happy New Year 2012 to all junipers and friends of junipers, and to all the people of Harakka and their friends! This Sunday I am still spending far away, overseas, in humid and hot weather, among some strange Christmas trees and plenty of palm trees, but next Sunday I will again be able to visit my juniper friend on Harakka. The year of the rabbit will change into the year of the dragon only on 23 January, so we can hopefully still meet several times, weather permitting. To be honest, I am not longing for the cold and chilly darkness of Helsinki. I add here a close up picture of the feather like branches of the local Christmas tree at dusk, without Christmas lights and decorations. In your mind you can add to it the sound of crickets.

Kuva / Photo AA

Havupuu vai saniainen? - Fir Tree or Fern?

Havupuun näköinen olio kasvaa joogakeskuksen puutarhan laidalla. Sen lehdet eivät ole neulasia vaan pehmeitä ja hiukan suomujen kaltaisia. Tunnistan sen aiemmilta etelänmatkoiltani, mutten muista nimeä millään kielellä. Kyselen ihmisiltä eikä kukaan tiedä, lopulta paikallinen mies kertoo, että he kutsuvat sitä joulupuuksi.  - David Abramin (1996) mukaan maiseman ja kielen ruumiillisena mediumina  välillä on yhteys, puheen rytmi ja ilmaisevat eleet ovat aktiivisesti, aistimellisesti oallisina materiaalisessa maisemassa. Foneettisten aakkosten käyttöön tottuneet yhteisöt ovat kadottaneet kykynsä lukea ja ymmärtää luonnon kieltä, eläinten ääntelyä ja kasvien, kivien tai erityisten paikkojen tarjoamia merkkejä. - Tässä pienessä rauhallisessa puutarhassa mitä erilaisimmin tavoin ääntelevät linnut houkuttelevat kuuntelemaan, niillä tuntuu kaikilla olevan jotakin sanottavaa, toisin kuin jatkuvaan torvien törähtelyyn perustuvan liikenteen meteli rannikolla. Se piti kyllä valppaana ja sai kuvittelemaan että vakava onnettomuus on koko ajan käsillä. Niinkuin tietysti oli, tai onkin, tavallaan.

A creature resembling a coniferous tree grows at the edge of the garden in the yoga centre. Its leaves are not needles but soft, somewhat like scales. I recognise it from previous trips to the south, but I cannot remember its name in any language. I ask around and nobody knows; finally a local man tells me that they call it a christmas tree. - According to David Abram (1996) there is an affinity between landscape and language as an incarnate medium, of speech as rhythm and expressive gestures as active sensuous presences in the material landscape. Communities accustomed to using a phonetical alphabet have lost their ability to read and understand the language of nature, the sounds of animals or the signs provided by plants, rocks and specific places. - In this small peaceful garden birds making all kinds of most varying sounds invite one to listen, they seem to have something to say all of them, as opposed to the noise of the trafic on the coast, based on a continues tooting of horns. It did keep one alert, though, and made one imagine that a serious accident was all the time at hand. As it indeed was, or is, of course, in some sense.

Kuva / Photo Alison Copleston

Joulukuusi beachillä - Christmas Tree on the Beach

Rantakoju Mänty ja sitä ympäröivä neulasin varustettu kasvusto on lähin katajaa muistuttava minkä löydän tältä beachiltä Arabian meren rannalla. Onneksi rannalla on sentään joulupuu, täysin koristeltuna jo viikkoa etukäteen. En tunne tarvetta pitää sitä kädestä, pikemminkin tunnen empatiaa sen alennustilaa kohtaan. Ja uskon nyt ymmärtäväni miksi naista joka pukeutuu liian koreaksi joskus kutsutaan joulukuuseksi. Ensi sunnuntaina olen puutarhassa sisämaassa, ehkä siellä on enemmän pensaita kohdattavaksi. Toistaiseksi luen uusintapainosta vuonna 1988 ilmestyneestä julkaisusta Thinking Like a Mountain ja ihmettelen miksen sitä tuolloin lukenut…

The Pine Tree Beach Shack and its surrounding needled shrubs is the closest I come to a juniper here on this beach by the Arabian Sea. Luckily there is a Christmas tree on the beach, fully decorated already one week in advance. I do not feel like holding hands with it, rather I empathise with its degraded state. And I think I now understand why a woman dressed up too much is sometimes called a Christmas tree. Next Sunday I will be in a garden away from the beach; perhaps there will be more bushes to encounter. Meanwhile I read a reprint of a publication from 1988, Thinking Like a Mountain, and wonder why I did not read it back then…

Kuva / Photo AA

Myrskyn jälkeen - After The Storm

Harmaa taivas, harmaa meri, märkää. Myrskyn jäljiltä rannalla näkyy roskavyöhyke, joka paljastaa miten pitkälle aallot ovat yltäneet. Vesi on edelleen korkealla, mutta aallokko on nyt pehmeää. Etsin mielessäni Antonio Negrin (Art and Multitude 2011) sanoja, hänen ehdottaessaan kolmivaiheista matkaa kohti taiteen tuotannon tyyliä, joka soveltuisi tähän päivään. Hänen mielestään ensimmäinen vaihe sisältää imeytymisen meitä ympäröivien ruumiiden ja tapahtumien äärettömään liikkeeseen, elämän kuvista tiedon ilmauksiin. Toinen vaihe on pohdiskeleva ja ilmenee tunnistaessamme yleisen ja yhteisen. Ja kolmas, niin, kahdessa ensimmäisessä vaiheessa on minulle jo kylliksi haastetta tällä hetkellä. - Tämä oli viimeinen vierailuni katajan luona tänä vuonna, länsimaisen kaltenterin mukaan. Jäniksen vuosi toki jatkuu vielä tammikuun. Lähden jouluksi matkalle lämpöä ja valoa etsimään ja  palaan vasta loppiaisena. Yritän kyllä etsiä matkalla jotakin katajaa muistuttavaa, jonka kanssa voin viettää hetken.


Grey sky, grey sea, wet. After the storm there is a border of rubbish on the shore, which displayes how far the wawes have were reached. The water level is sill high, but the waves are smooth now.
I search in my my mind for the words of Antonio Negri (Art and Multitude 2011), who proposes a jouney in three stages towards a style of artistic production which can be envisaged for today. In his view the first stage involves an immersion into the infinite movement of bodies and events which surround us, from images of life to expressions of knowledge. The second stage is reflexive and presents itself as the moment of the recognition of the common. And the third, well, the first two stages are enough of a challenge for me at the moment. - This was my last visit to the juniper this year, according to the western calendar. The year of the rabbit, however, continues through January. I am leaving for a holiday trip to look for light and warmth and will return only at Epiphany. Meanwhile I will try to find something resembling a juniper to spend some time with.

Kuva / Photo Ville Hulkkonen