Havupuu vai saniainen? - Fir Tree or Fern?

Havupuun näköinen olio kasvaa joogakeskuksen puutarhan laidalla. Sen lehdet eivät ole neulasia vaan pehmeitä ja hiukan suomujen kaltaisia. Tunnistan sen aiemmilta etelänmatkoiltani, mutten muista nimeä millään kielellä. Kyselen ihmisiltä eikä kukaan tiedä, lopulta paikallinen mies kertoo, että he kutsuvat sitä joulupuuksi.  - David Abramin (1996) mukaan maiseman ja kielen ruumiillisena mediumina  välillä on yhteys, puheen rytmi ja ilmaisevat eleet ovat aktiivisesti, aistimellisesti oallisina materiaalisessa maisemassa. Foneettisten aakkosten käyttöön tottuneet yhteisöt ovat kadottaneet kykynsä lukea ja ymmärtää luonnon kieltä, eläinten ääntelyä ja kasvien, kivien tai erityisten paikkojen tarjoamia merkkejä. - Tässä pienessä rauhallisessa puutarhassa mitä erilaisimmin tavoin ääntelevät linnut houkuttelevat kuuntelemaan, niillä tuntuu kaikilla olevan jotakin sanottavaa, toisin kuin jatkuvaan torvien törähtelyyn perustuvan liikenteen meteli rannikolla. Se piti kyllä valppaana ja sai kuvittelemaan että vakava onnettomuus on koko ajan käsillä. Niinkuin tietysti oli, tai onkin, tavallaan.

A creature resembling a coniferous tree grows at the edge of the garden in the yoga centre. Its leaves are not needles but soft, somewhat like scales. I recognise it from previous trips to the south, but I cannot remember its name in any language. I ask around and nobody knows; finally a local man tells me that they call it a christmas tree. - According to David Abram (1996) there is an affinity between landscape and language as an incarnate medium, of speech as rhythm and expressive gestures as active sensuous presences in the material landscape. Communities accustomed to using a phonetical alphabet have lost their ability to read and understand the language of nature, the sounds of animals or the signs provided by plants, rocks and specific places. - In this small peaceful garden birds making all kinds of most varying sounds invite one to listen, they seem to have something to say all of them, as opposed to the noise of the trafic on the coast, based on a continues tooting of horns. It did keep one alert, though, and made one imagine that a serious accident was all the time at hand. As it indeed was, or is, of course, in some sense.

Kuva / Photo Alison Copleston

Joulukuusi beachillä - Christmas Tree on the Beach

Rantakoju Mänty ja sitä ympäröivä neulasin varustettu kasvusto on lähin katajaa muistuttava minkä löydän tältä beachiltä Arabian meren rannalla. Onneksi rannalla on sentään joulupuu, täysin koristeltuna jo viikkoa etukäteen. En tunne tarvetta pitää sitä kädestä, pikemminkin tunnen empatiaa sen alennustilaa kohtaan. Ja uskon nyt ymmärtäväni miksi naista joka pukeutuu liian koreaksi joskus kutsutaan joulukuuseksi. Ensi sunnuntaina olen puutarhassa sisämaassa, ehkä siellä on enemmän pensaita kohdattavaksi. Toistaiseksi luen uusintapainosta vuonna 1988 ilmestyneestä julkaisusta Thinking Like a Mountain ja ihmettelen miksen sitä tuolloin lukenut…

The Pine Tree Beach Shack and its surrounding needled shrubs is the closest I come to a juniper here on this beach by the Arabian Sea. Luckily there is a Christmas tree on the beach, fully decorated already one week in advance. I do not feel like holding hands with it, rather I empathise with its degraded state. And I think I now understand why a woman dressed up too much is sometimes called a Christmas tree. Next Sunday I will be in a garden away from the beach; perhaps there will be more bushes to encounter. Meanwhile I read a reprint of a publication from 1988, Thinking Like a Mountain, and wonder why I did not read it back then…

Kuva / Photo AA

Myrskyn jälkeen - After The Storm

Harmaa taivas, harmaa meri, märkää. Myrskyn jäljiltä rannalla näkyy roskavyöhyke, joka paljastaa miten pitkälle aallot ovat yltäneet. Vesi on edelleen korkealla, mutta aallokko on nyt pehmeää. Etsin mielessäni Antonio Negrin (Art and Multitude 2011) sanoja, hänen ehdottaessaan kolmivaiheista matkaa kohti taiteen tuotannon tyyliä, joka soveltuisi tähän päivään. Hänen mielestään ensimmäinen vaihe sisältää imeytymisen meitä ympäröivien ruumiiden ja tapahtumien äärettömään liikkeeseen, elämän kuvista tiedon ilmauksiin. Toinen vaihe on pohdiskeleva ja ilmenee tunnistaessamme yleisen ja yhteisen. Ja kolmas, niin, kahdessa ensimmäisessä vaiheessa on minulle jo kylliksi haastetta tällä hetkellä. - Tämä oli viimeinen vierailuni katajan luona tänä vuonna, länsimaisen kaltenterin mukaan. Jäniksen vuosi toki jatkuu vielä tammikuun. Lähden jouluksi matkalle lämpöä ja valoa etsimään ja  palaan vasta loppiaisena. Yritän kyllä etsiä matkalla jotakin katajaa muistuttavaa, jonka kanssa voin viettää hetken.


Grey sky, grey sea, wet. After the storm there is a border of rubbish on the shore, which displayes how far the wawes have were reached. The water level is sill high, but the waves are smooth now.
I search in my my mind for the words of Antonio Negri (Art and Multitude 2011), who proposes a jouney in three stages towards a style of artistic production which can be envisaged for today. In his view the first stage involves an immersion into the infinite movement of bodies and events which surround us, from images of life to expressions of knowledge. The second stage is reflexive and presents itself as the moment of the recognition of the common. And the third, well, the first two stages are enough of a challenge for me at the moment. - This was my last visit to the juniper this year, according to the western calendar. The year of the rabbit, however, continues through January. I am leaving for a holiday trip to look for light and warmth and will return only at Epiphany. Meanwhile I will try to find something resembling a juniper to spend some time with.

Kuva / Photo Ville Hulkkonen

Missä lumi, missä jää? - Where is the snow, the ice?

Kävin katajan luona jo lauantaina, hyvän sään aikana, koska sunnuntaiksi on luvattu sadetta.   Kumpulan säähavaintoaseman mukaan tuuli oli Helsingissä koilisesta 3 m sekunnissa, ja se kuulosti ihanteelliselta. Rannassa tilanne oli kuitenkin toinen. Tuuli vaikutti navakalta ja se puhalsi lounaasta, joten Uuninsuun aallokossa (salmessa Uunisaaren ja Harakan välissä) oli soutajalla kiskomista. Vesi on korkealla, meri pyyhkii laiturin reunojen yli mantereen puolella. Päästäkseen veneeseen kuivin jaloin tarvitsee kumisaappaat. Saaressa rantakallio jolla seison lintupiilon vieressä ennenkuin menen katajan luokse on puoliksi veden peitossa. Pehmeä loiske jaloissa kuulosti rauhoittavalta, toisin kuin länsirannalta saaren yli kantautuva aallokon pauhu. - Maassa ja ruohossa on huurretta, vaikkei ilma ole kylmä. Ei vielä lunta, eikä toivoakaan jäästä joka kestäisi kulkea.

I went to see the juniper already on Saturday, while the going was good, since they have promised rain for Sunday. According to the weather station in Kumpula, the wind in Helsinki was 3 m per second from northeast, which sounded ideal. At the shore, however, the situation was different. The wind seemed brisk and blew from southwest, so in the rough sea at Uuninsuu (the sound between Uunisari and Harakka) one had to work hard while rowing. The water level is high, the sea sweepes over the pier on the mainland side. To get into the boat with dry feet , one needs rubber boots. The cliff on the island at the shore next to the bird shed, where I stand  before visiting the juniper, is partly under water. Soft splash around my feet sounded soothing, unlike the roar of the rouch sea reaching my ears across the island from the western shore.  - There is frost on the ground and the grass, but the air is not cold. No snow yet, and no hope of ice to walk on.

Kuva / Photo Saara Metsämäki

Ei esitystä, sataa liiaksi - No Performance, Too Much Rain

Vielä hetki sitten sää näytti suosiolliselta, pehmeä sumu tyynen meren yllä oli kaunis eikä haittaisi soutamista tai vahingoittaisi kameraa. Mutta nyt sataa kunnolla, tuuli yltyy ja lisää vettä on luvassa. Tulee pimeä ennenkuin sade lakkaa, tai ehkä maanantai. Tapaaminen jääköön siis ensi viikkoon!

A few moments ago the weather looked promising; a soft fog above a calm sea was beautiful and would not disturb rowing nor damage the camera. But now it is really raining, the wind is rising and more water is to be expected. It will be dark before the rain stops, or perhaps Monday. So the meeting is postponed until next week!

Aurinkoinen marraskuu - Sunny November

Aurinko paistaa kirkkaana, mutta matalalta, tyynessä kirpeässä säässä. Ja se laskee varhain; kolmen aikaan aurinko värjää jo horisontin pilviraidat oranssinkeltaisiksi. On ihana soutaa melkein sileää vedenpintaa pitkin. Veneilijätkin ovat kadonneet kun Uunisaaren talvisilta katkaisee salmen. Työmaalle laiturin luona on ilmestynyt kyltti, jonka mukaan Suomenlinnan vesijohtotyöt valmistuvat 15.5. 2012. Lohdullista. Sunnuntaina saaressa on hiljaista, vain kuvausryhmä tekemässä dokumenttia maalarikollegasta yläkerrassa. Heitä en uskalla häiritä. Syksy muuttuu talveksi hiljalleen. Kulkiessani katajan luokse huomaan, että pienten vesilätäköiden pinta on jäässä ja huurre saa luontopolun harmaat lankut hohtamaan hopeisina.

The sun shines bright, but low, in the calm and crisp weather. And it sets early; by three o'clock the sun  already colours the clouds on the horizon orange yellow. It is great to row along an almost smooth surface of water. The boaters have disappeard because the winter bridge to Uunisaari cuts off the strait. A sign has appeared on the building site by the pier; the water pipes to Suomenlinna will be ready by the 15th of May. That is comforting to know. On Sunday the island is quiet, only a film group upstairs making a documentary of a colleague. I dare not disturb them. Autumn turns slowly into winter. On my way to the juniper I notice that the surfaces of small puddles are frozen and frost gives the grey planks on the nature path a silvery glow.

Kuva / Photo AA

Kummallinen rituaali - Strange Ritual

Mikäli haluamme määritellä rituaalisen käyttäytymisen niin, ettei sitä lähtökohtaisesti rajata pelkästään ihmisten käyttäytymiseen, sitä voi sanoa vaikkapa muodolliseksi käyttäytymiseksi, joka liittyy kahden tai useamman yksilön aktiiviseen ja vastavuoroiseen kommunikaatioon keskenään, joka on strukturoitua, stereotyyppistä ja ajassa toistuvaa ja joka johtaa suurempaan koordinaatioon  pyrittäessä sosiaaliseen toimintaan, tavoitteeseen tai päämäärään. (D'Aquili et al. 1979) Näin ajatellen mieleen tulee lähinnä erilaisia yhteispeliä edistäviä joukko- lauma- tai ryhmärituaaleja. Mutta saman vanhan tekstin mukaan rituaalin ensisijainen biologinen funktio on edistää paitsi organismien välistä myös organismin sisäistä koordinaatiota. Hyvä, sen voin tunnistaa  tämän oudon rituaalini yhteydessä. Ehkä olen nyt ensi kertaa sormikkaat kädessä tänä syksynä kylmässä viimassa katajan luokse kiirehdittyäni jotenkin integroidumpi ympäristööni ja itseeni. Toivottavasti katajakin tuntee olonsa eheämmäksi (jos tällainen inhimillistäminen sallitaan) oudon, melko yksisuuntaisen rituaalimme jälkeen, vaikkei meillä olekaan ilmeistä yhteistä tavoitetta lumentulon tai minkään muunkaan kontrollimme ulottumattomissa olevan suhteen.

If we want to define ritual behavior in a way that does not delimit it to human behavior, only, it can be defined as formalized behavior that involves two or more individuals in active and reciprocal communication; is structured, stereotyped and repetitive in occurrence over time; and results in greater coordination toward some social action, purpose or goal. (D'Aquili  et al. 1979) This kind of thinking brings to mind mainly various mass, herd or group rituals that foster team spirit. According to the same old text the primary biological function of ritual behavior is to facilitate not only interorganismic but also intraorganismic coordination. Good, that I can identify in this strange ritual of mine. Perhaps, after hurrying to the juniper in a chilly wind, with gloves for the first time this autumn, I am now somehow more integrated into my environment and myself. Hopefully the juniper, too, feels more whole (if we allow this kind of humanizing) after our strange, rather one-way ritual, although we have no explicit common aim with regard to the coming of snow or anything else beyond our control.

Harmaa kaaos jatkuu - Grey Chaos Continues

Harmaa marraskuinen sää, suhteellisen lämmin. Viime vuonna tähän aikaan taisi olla jo lunta. Saaressa

maiseman myllerrys jatkuu. Laiturin ympäristö on rakennustyömaa. Lähisaarten, Särkän ja Suomenlinnan, vesijohtoputket kulkevat osan matkaa Harakan itärantaa pitkin. Syvä kaivanto on pääosin ummessa, sen tilalla on nyt leveä soratie. Se noudattaa entisen luontopolun reittiä kohti lintupiiloa ja katajaa, mutta kääntyy ennen niitä vasemmalle entisen laiturin kohdalla ja jatkuu suoraan mereen. Kuinkahan kauan vie aikaa ennenkuin soratie kasvaa edes osaksi umpeen?

Grey November weather, relatively warm. Last year this time there was already snow, I think. The overturning of the landscape on the island continues. The pier and its surroundings are a building site. The water pipes to the nearby islands Särkkä and Suomenlinna pass through the eastern shore of Harakka. The deep hollow is now mostly covered; there is a broad gravel road in its place. It follows the former nature path towards the bird shed and the juniper, but turns before them to the left by the old pier, and goes on strait into the sea. I wonder how long it will take for the gravel road to become at least partly overgrown?

Kuva / Photo Riitta Aalto

Kuvitteellinen syysmyrsky - Imaginary Autumn Storm

Ensi kertaa tänä syksynä käännyin rannassa tyhjennettyäni veneen sadevedestä. Päätin etten soutaisi saareen katajan luo. Satunnaisia ohikulkijoita oli turha odottaa yleisöksi kun vuorovene ei enää kulje, taivas näytti synkältä, sadetta oli luvassa, tuuli saattaisi yltyä, olin erottavinani vaahtopäitä Uuninsuulla, oikea ranteeni oli kipeä, sanalla sanoen, minua pelotti. Käännyin takaisin, mutta parin korttelin päässä tulin toisiin ajatuksiin. Miksen yrittäisi, ja jos aallokko olisi liian voimakas, voisin kääntyä takaisin, piti vain pysyä rauhallisena. Ja niin tyynnyttelin itseni matkaan. Uuninsuulla aironi pomppasi ulos hankaimesta, ja sydämeni hyppäsi kurkkuun, mutta selvisin tuulen suojaan ja saareen. Päätin että paluumatkalla pukisin ylleni viisikymmenvuotislahjaksi saamani, käyttämättömät mutta kauhtuneet pelastusliivit. Onneksi yksi kolleega ahersi talossa, ja sovimme palaavamme mantereelle yhtä matkaa, se tuntuisi turvallisemmalta. - Kuvitteellisen syysmyrskyn kourista selvinneelle kataja näytti kauniin vihreältä alastoman koivun ja ruskean pihlajan rinnalla. Ja lähistöllä vanhojen tuomien rungot vääntyilivät synkeinä. 

For the first time this autumn I turned around at the shore after emptying the boat of rain water. I decided not to row to the juniper on the island. There would be no occasional passers-by, since the scheduled boat did no longer run, the sky looked sinister, there was a forecast for rain, the wind might rise, I thought I could distinguish foam on the waves in the passage between the islands, my right wrist was sore, in one word, I was afraid. I turned back, but after a few blocks I changed my mind. Why not try, if the waves where too strong I could always turn back, the main thing was to stay calm. Thus I pacified myself to go ahead. In the passage one oar jumped out of the oarlock, and my heart jumped up in my throat, but I managed to get into shelter from the wind to the island. For the return trip I decided to put on my unused but faded life jacket, a gift I received when fifty years old. Luckily there was one colleague working in the house and we decided to return to the mainland together, as it would feel safer. - For somebody rescued from an imaginary autumn storm the juniper looked green and beautiful next to the bare birch tree and the brownish rowan. And nearby the old trunks of bird cherries warped gloomily.

Kuva / Photo Tanja Koistila

Montako katajaa ihminen tarvitsee? - How Many Junipers Does One Human Need?

Kataja tuottaa yhteyttäessään happea, jota ihminen hengittää, ja hengittäessään ihminen tuottaa hiilidioksidia jota kataja käyttää, joten ihmisen ja katajan (itse asiassa minkä tahansa puun tai kasvin) yhteispeli kyllä sujuu. Mutta missä suhteessa tuotanto ja kulutus ovat toisiinsa? Montako katajaa tarvitaan tuottamaan yhden ihmisen kuluttama vuotuinen happimäärä? Vai tuottaisiko yksi kataja happea useammallekin ihmiselle? Tuskin sentään, ellei ole kyseessä todella kookas kataja. - Näitä mietin kavutessani ylös vuorenrinnettä Kreetan saarella piikkihernepensaiden ja salvioiden ympäröimänä. Kotikatajaani pääsen katsomaan vasta viikon kuluttua, lokakuun viimeisenä sunnuntaina.

A juniper produces oxygen that a human being breathes, and while breathing humans produce carbon dioxide that is utilized by the juniper, so the collaboration between a human being and a juniper (any tree or plant really) tends to go fine. But what is the relationship between production and consumption? How many junipers are needed to produce the oxygen consumed yearly by a human being? Or could one juniper produce oxygen for several humans? Probably not, unless the juniper is really large. - Such thoughts came to my mind while climbing up a mountain slope on the island of Crete, surrounded by shrubs of sage and gorse. My home juniper I will see only next week, on the last Sunday in October.

Kuva / Photo AA

Joka kuuseen kurkottaa... - If you reach for the spruce...

.... se katajaan kapsahtaa. - Miten sokea sitä osaakaan olla. Huomasin tänään ensimmäistä kertaa pystyyn kuolleen katajan aivan tutun katajan lähellä. Katajaksi tunnistin sen vain rungon perusteella, sillä se on ollut kuolleena jo vuosia. Samalla ihmettelin miksei kahdessa muussa lähistöllä kasvavassa katajassa ole lainkaan marjoja, kun tuttu kataja on niitä täynnä. Sain selville, että kataja on kaksikotinen, toisin sanoen, hede- ja emikukat kasvavat eri yksilöissä. Tuttu katajani on emikataja eli naaraspuolinen, kun taas kaksi muuta lähistön pylväsmäistä hedekatajaa ovat koiraspuolisia. Samalla sain tietää, että katajat voivat kasvaa hyvin vanhoiksi, joissakin tapauksissa jopa tuhat vuotta vanhoiksi. Kuinkahan vanha katajaystäväni on? Rungon paksuuden perusteella varmaan ainakin sata vuotta. En siis ole suhtautunut katajaan lainkaan sen ansaitsemalla kunnioituksella.  


... you fall into the juniper (Finnish proverb). - How blind can one be. For the first time today I noticed a completely dead juniper near to the familiar juniper. I recognised it as a juniper only from the trunk, since it has been dead for several years. At the same time I wondered why the two other junipers growing nearby have no berries, when my familiar juniper is full of them. I learned that the juniper is dioecious, that is, the pistils and the stamen grow on different individuals. My familiar juniper is a female juniper, while the two pillar like junipers nearby are males. I also learned that junipers can grow very old, in some cases a thousand years old. I wonder how old my juniper friend is? On the basis of the thickness of its trunk I would say at least one hundred years. So I have not at all treated the juniper with due respect.

Etäisyys ja läheisyys - Distance and Proximity

Maisemaan liittyy monenlaisia jännitteitä, siis jo pelkästään käsitteeseen maisema. John Wylien (2007) mukaan yksi niistä on kysymys etäisyydestä ja läheisyydestä. Yhtäältä maisema edellyttää etäisyyttä, se on eräänlainen etäältä katsomisen tekniikka, jossa katsoja näkee katsomisen konventioiden kautta osan ympäristöstään maisemana. Toisaalta maisema on väistämättä sisäpuolitse eletty ja koettu, emme pääse sen ulkopuolelle, elämme upoksissa sen sisällä, maailmassa. Mietin tuota jännitettä tänään, kun vietin hetken katajan kanssa yksin, ilman todistajia. Esitykseni sisältää oikeastaan tuon jännitteen molemmat ulottuvuudet. Asettaessani kameran paikalleen käytän hyväkseni sen luomaa etäisyyttä, rajaan sen avulla kappaleen ympäristöstä maisemaksi. Astuessani katajan luo, sen lähelle ja keskelle, olen osa maisemaa ja tunnen sen. En enää näe maisemaa vaan yksityiskohtia, valoja ja varjoja, katajanmarjojen määrän. Ne kypsyvät kuulemma sinisiksi kolmessa vuodessa. - Ensi viikolla tulen katajan luokse jo lauantaina, vieläkö silloin aurinko lämmittää?


Landscape involves many kinds of tensions, already the concept of landscape does. According to John Wylie (2007) one of them is the question of distance and proximity. On one hand landscape presumes distance, it is a technique for looking from afar, where the viewer sees through viewing conventions parts of the environment as a landscape. On the other hand landscape is necessarily lived and experienced, we cannot get outside of it, we live embedded in it, in the world. I thought about that tension today, when I spent a moment with the juniper alone, without witnesses. Actually my performance contains both dimensions of that tension. When placing the camera I utilize the distance it creates, and use it to frame a part of the environment as a landscape. When I go to the juniper, close, in the middle of it, I am part of the landscape and sense it. I no longer see the landscape but details, lights and shadows, the abundance of berries. I hear they ripen and turn blue in three years. - Next week I visit the juniper on Saturday; will the sun still feel warm?

Kuva / Photo AA

Raivaus jatkuu - Clearance Continues

Tulin katajan luokse suoraan Kuopiosta, kymmenvuotista taivaltaan juhlivalta ANTI-festivaalilta http://www.antifestival.com/2011/fin/. Villimies saaressa (Aaron Williamson), tietokoneohjelmoitu pyöräretki yössä (Blast Theory) tai facebook ystäviään yleisön avulla karsiva nuorukainen (Brian Lobel) tarjosivat kiinnostavia kokemuksia. Niihin verrattuna seisominen katajan kanssa käsikkäin on melko tavanomaista touhua. Kuuluisan Kuopion torin kohdalla ammottava kuoppa voittaa kyllä vaikuttavuudellaan kaikki hienovaraisemmat yritykset elävöittää kaupunkitilaa. Siihen verrattuna Harakan itärannan railo on vaatimaton. Ylenpalttista, vielä raakaa marjasatoaan viilenevässä syksyssä esittelevän katajan elämään se ei toistaiseksi näytä vaikuttavan mitenkään.

I arrived to the juniper directly from Kuopio, where the ANTI festival celebrated its 10th anniversary http://www.antifestival.com/2011/eng/. A wild man on the island (Aaron Wlliamson), a computer directed bicycle tour in the night (Blast Theory) or a talkative youth pruning his facebook friends with the help of the audience (Brian Lobel), provided interesting experiences. To stand hand in hand with a juniper seems, in comparison, a rather customary affair. The huge pit yawning in place of the famous Kuopio market square beats in its impressiveness all subtler attempts at enlivening urban space. The crack on the eastern shore of Harakka is modest in comparison. So far the juniper, displaying its excessive, still raw harvest of berries in the cooling autumn, seems unaffected by it.

Kiertotietä katajan luokse - Detour to the Juniper

Kaivinkoneet ovat katkaisseet tien katajan luokse. Tien paikalla on syvä uurros, puut on kaadettu yhtä koivua lukuun ottamatta ja sepelikasa täyttää paikan josta aiemmin kuvasin lahden ja lintupiilon yli Vanhan räntyn suuntaan. Kasan jälkeen polku jatkuu entisellään, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Mutta syvä kaivanto muuttaa maiseman mittakaavan niin ettei ole helppoa enää nähdä missä on ollut mitäkin. Tunnistin varvun joka rönsysi maata myöten koivun juurella. Nyt se kasvaa soraharjanteen laella. Näköjään kaikenlaista voi tapahtua paikallaan pysyvällekin olennolle. - Katajan luokse pääsee kuitenkin kiertotietä, kaartamalla oikealta ja kulkemalla kallioita pitkin. Samalla voi ihailla sinisiä putkia, jotka ovat toki huikeita syysmaisemassa omalla tavallaan, eivätkä luultavasti nekään ole nähtävillä pitkään.

Excavators have blocked off the path to the juniper. There is now a deep groove in place of the road, the trees are cut down except for one birch and a heap of macadam fills the site where I used to video film the view over the bay and the bird shed towards the Old Räntty island. The path continues as before after the heap, as if  nothing had happened. But the deep excavation changes the scale of the landscape; it is no loger easy to see what has been where. I recognised a sprig that used to meander on the ground below the birch. Now it grows on top of a gravel ridge. Obviously many things can happen to a stationary being, too. - One can reach the juniper through a detour, however, by turning right and walking over the cliffs. And admire the blue pipes, which are striking in the autumn landscape in their own way, and probably not there on display for long either.

Kuva / Photo Sirkku Ala-Harja

Avoimet ovet ja myllerretty maasto - Open Doors and Uprooted Terrain

Taiteilijatalossa on avoimet ovet -päivä ja joka vuorovene tuo mukanaan uteliaiden vierailijoiden virran. Yläkerrassa on kahvila ja herkkuja, Mari Rogers järjesti runokävelyn ja minä pidin kolmelta katajaa kädestä tapani mukaan. Suurin yllätys ei ollut ihmismäärä vaan laajojen putkitöiden takia myllerretty maasto, kaadetut puut ja putket, joita makaa raivatun polun varrella itärannalla. Eri asiat osuvat ensi kertaa saarella vierailevan ja täällä toistuvasti aikaansa viettävän silmiin. Minä tuijotan silmiinpistäviä suuria kirkkaansinisiä putkia, jotka ovat ilmestyneet viime viikon aikana. Sensijaan en ole koskaan huomannut että katajan lähistöllä kasvaa tervaleppä jonka latva on ääniraudan muotoinen.

Open doors day in the artists' house; each stop of the scheduled boat brings a new stream of curious visitors. There is a temporary café on the second floor, Mari Rogers organized a poetry walk and I held hands with the juniper at three o'clock as usual. The big surprise was not the amount of people but the uprooted terrain, the result of large scale plumbing work; toppled trees and large pipes lying along the cleared path on the eastern shore. Different things catch the eye of the first time visitor and the one who spends time here regularly. I am staring at the conspicuous big bright blue pipes that have appeared since last week. But I have never noticed that an alder near the juniper grows in the form of a tuning fork.

Kuva / Photo Markku Nousiainen

Paljaat kalliot ja haperojoukko - Bare Cliffs and Some Brittlegills

Luonnonsuojeluliiton väki kokoustaa saaressa. Seinien muistiinpanoista silmiini osuu Energiaskenaariot 2050. Kavahdan ajan kulumista ja kunnioitan niitä joilla on energiaa ajatella eteenpäin. - Ulkona koivut, lepät, tuomet, pihlajat ja pajut ovat vielä vihreitä. Yksittäisiä keltaisia lehtiä lojuu kyllä siellä täällä ja itärannan kalliolla tuomenpuolikas on jo tumman punainen. Maitohorsmien ja kultapiiskujen kukkavanat törröttävät kuivina pehkoina muistuttamassa syksystä, vaikka maa on märkää ja täynnä monenlaisia sieniä. Katajan juurella kasvaa pieni haperojoukko, karmiininpunertavia pieniä tonttulakkeja kyhjöttää vieri vieressä sen suojassa. Ihmisen kokoon ehkä sopivamman lintupiilon näyttömöaukko rajaa katajan näkymän ulkopuolelle, paljastaen vain paljaat kalliot. Ei edes linnunjätöksiä näkyvissä. Eikä hajuakaan tulevaisuusskenaarioista.

The Association for Nature Conservation is having a meeting on the island; among the notes on the walls I notice Energy scenarios 2050. I shrink back at the thought of time passing and respect people who have the energy to think ahead. - Outdoors the birches, alders, bird cherries, rowans and willows are still green. Here and there a few yellow leaves lie on the ground, and half of a bird cherry growing on the eastern cliff is already dark crimson. The stems of rosebay willowherbs and goldenrods stick out as dry tussocks recalling autumn, although the soil is damp and abounds in many kinds of mushrooms. Some brittlegills grow at the foot of the juniper; crimson hoods of tiny gnomes crouch there sheltered next to each other. The bird shed, perhaps more suitable for human size, has a proscenium-like opening, which crops the juniper out of the view, revealing only bare cliffs. Not even bird droppings in sight. Nor a clue of future scenarios.




Kuva / Photo Johanna Vasara



Hlijaista Harakassa - Quiet on Harakka

Vesillä on ollut vilskettä mutta saaressa on hiljaista. Taiteilijatalossa ei tänä sunnuntaina luultavasti ollut muita työkentelemässä kuin vanha maalari ja minä. Viimeiset kesäisen lämpimät päivät kannattaakin viettää ulkona. Katajan luona käydessäni tajusin, että aurinko on nyt kolmen aikaan iltapäivällä jo paljon matalammalla kuin kesällä. Se häikäisee silmiä ja langettaa pidemmät varjot. - Sain kuulla että vesijohtokorjauksen ja siihen liittyvän maansiirtotyön tieltä veneet on siirrettävä pois kalliolta laiturin luona. Vanha veneeni ei ole ollut käytössä moneen vuoteen, mutta kuvittelin että sen voisi vielä korjata. Turha toivo, käännettäessä sen pohjasta suihkusi sadevettä. Jos sen laittaisi vesille se uppoaisi heti.

Lots of traffic at sea but quiet on the island. This Sunday only the old painter and me were working in the artists' house, I think. Of course the last warm days are best spent outdoors. While visiting the juniper I realized how the sun is now at three o'clock in the afternoon much lower than during the summer. It dazzles your eyes and throws longer shadows. - I heard that the boats on the cliff next to the pier must be moved away due to work with water pipes that involves transfer of soil. My old boat has been out of use for several years but I thought it could still be repaired. A forlorn hope, when turned over rainwater spurted from a hole in the bottom. If put at sea it would sink immediately.

Seilin saaren korkeat katajat - The Tall Junipers of Seili Island

Saaristomeren tutkimuslaitoksen ympäristö Seilin saarella on täynnä kauniita katajia. On vaikea valita kenen kanssa tekisi lähempää tuttavuutta. Puisen museokirkon vieressä  kasvava vanha kataja, joka seisoo itsekseen nurmella, hiukan kirkkoon päin kallellaan, tuntuu luontevalta valinnalta. Se on varmasti nähnyt saaren viimeisen lepratautisen asukkaan ja myöhemmin monet mielisairaina hoidetut naiset puhumattakaan kaikista viime vuosien vierailijoista. Sitä ei voi ohittaa tervehtimättä.

The surroundings of the Archipelago Research Institute on the island of Seili are full of beautiful junipers. It is difficult to choose which one of them I should try to become acquainted with. The old juniper growing next to the wooden museum church that stands alone on the lawn, leaning slightly towards the church, seems an obvious choice. It has surely seen the last inhabitant with leprosy and later the many women treated as mental patients as well as all the visitors in recent years. I could not pass by it without greeting.

Kuva / Photo Kathleen Irwin

Mäntymetsäseinä ja Hiekkakello - Pine Forest Wall and The Sandglass

Aurinkoinen sunnuntai ja paljon taiteilijoita saaressa. Ja  paljon nähtävää myös vierailijoille. Lennättimessä on esillä Ilona Ristan työ Metsäseinä 4. syyskuuta saakka, Kasematti 4:ssa on näyttely Hiekkakello - Aikakuvia  31. elokuuta asti ja näkymä näköalapaikalta on yhtä hieno kuin aina ennenkin. Kanervat kukkivat katajan juurella, benjihyppääjät ovat lähteneet ja kesä on kohta kääntymässä syksyyn. Ensi sunnuntaina olen muualla, Seilin saarella Turun saaristossa, tapaamassa uusia katajia.

Sunny Sunday and lots of artists on the island. And much to see for visitors as well. In the Telegraph Ilona Rista's work Pine Forest Wall is on display until 4th September, in ammunition cellar 4  the exhibition The Sandglass - Time Images continues until 31st August, and the view from the panorama spot is beautiful as always. Heathers bloom under the juniper, the bungy jumpers have left and summer is turning into autumn soon. Next Sunday I will be elsewhere, on Seili island in the Turku archipelago, meeting new junipers.

Kuva / Photo Ilona Rista

Ihanan viileä itätuuli - Cool Wind from the East

Viikon tauon ja Osakan kostean kuumuuden jälkeen viileä itätuuli tuntui ihanan raikkaalta. Olin jo sopeutunut ajatukseen ettei meillä katajan kanssa olisi tällä kertaa yleisöä kun kuulin heleän lapsen äänen polulta takanani. En erottanut sanoja, vain ihmetyksen ja kysyvän sävyn. En tiedä näkikö lapsi oudon hahmon katajan vieressä vai herättikö kamera ja kori kalliolla kyltin luona ohikulkevan perheen hämmästyksen. Kun palasin katajan luota he olivat jo kaukana. Oli silti hauskaa tulla nähdyksi.


After a weeks break and the humid heat of Osaka, the cool wind from the East felt really fresh. I had already accepted the fact that the juniper and I would not have any audience this time, when I heard a clear child's voice from the path behind me. I could not distinguish the words, only the surprised and inquiring tone. I do  not know whether the child saw the strange figure by the juniper or whether the camera and the basket on the cliff next to the sign astonished the family passing by. When I returned from the juniper they were already far ahead. It was nevertheless nice to be seen.

Kuivia oksia vai linnunraato? - Dry Sticks or a Bird's Carcass?

Ihana rauha, linnut ovat kadonneet. Lokit ovat jossakin syötävää saalistamassa ja muutamat hanhet tepastelevat vaitonaisina. Sadekuurot ovat huuhtoneet kalliot linnunjätöksistä, saari on taas miellyttävä paikka. Oudon syksyiseltä se kyllä näyttää kun kultapiiskut ovat kuihtuneet ja levittävät siemeniään. Kataja on kohtuullisen hyvinvoivan näköinen, ja täynnä marjoja. Sen takana kalliolla on pieni linnunraato joka näyttää kuivuneilta oksilta. Jos ihmisellä ja banaanilla on 60 prosenttisesti samat geenit, ei ole outo että lintu ja katajan oksa näyttävät samalta kuivuessaan.

Wonderful peace, the birds have vanished. The seagulls are somewhere searching food and the few geese are strutting around reticent. The rain showers have cleaned the cliffs of bird droppings, the island is a pleasant place again. It looks strangely autumnal, since the goldenrods have withered and spread their seeds. The Juniper looks reasonable healthy, full of berries. Nehind it on the cliff is a small beird's skeleton that looks like a heap of sticks.If a human being and a banana have 60 percent of their genes in common, it is no wonder that a bird and a branch of a juniper look alike when drying.

Kuva / Photo Heikki Mäntymaa

Saari vailla katajia - Island without Junipers

Ihana saari Irlannin länsirannikolla, Clare Island, missä verenpisarat kasvavat pensaina tien vierillä, eikä yhtään katajaa! On kuulemma liian kosteaa. Kuvittelin että piikkiherne voisi toimia korvikkeena. Rinteillä mättäinä kasvaessaan ne näyttävät melkein katajilta kun eivät ole kukassa. Mutta ne ovat todella piikkisiä, ei niitä voi pitää kädestä.  Henkeäsalpaavia maisemia katsellessa se unohtuu siinä missä kaikki muukin. Ja viikon kuluttua on jo aika tavata vanha kataja Harakassa.

A lovely island on the West coast of Ireland, Clare Island, where Fuchsias grow as bushes at the roadsides, but not a single Juniper! It is too humid, they say. I thought gorse could work as a substitute. When they grow on the slopes they look almost like junipers,  when not in bloom. But they are really thorny, you cannot hold them by the hand. When you look at the breathtaking views you soon forget that as well as everything else. And next week it is already time to meet the old juniper on Harakka.

Kuva / photo AA

Kultapiiskun päivät - Days of the Goldenrod

Kuumaa! Kataja näyttää kuivalta ja hiukan voipuneelta, osa sen neulasista on ruskettunut, ilmeisesti se kärsii kuivuudesta. Koivut ja pihlajat sen ympärillä näyttävät paljon vehreämmiltä. Kalliot ovat keltaisenaan kultapiiskuja, vain maitohorsmat tuovat hiukan aniliininpunaista mukaan kuvaan. Muutaman viikon välein joku kasvi ottaa pääosan ja muuttaa maiseman värit. - Taidetalossa vain Iiris yläkerrassa ahkeroi akvarelliensa, pienen pienten yksityiskohtaisten kivikuviensa kanssa. Pihamaalla tehdään suurpiirteisempää kuvaa märkää märälle tekniikalla. Perinteinen akvarellikurssi on levittäytynyt rinteille. Lintupiiloonkin oli asettautunut yksi  kurssilaisista, joka keskittyi työhönsä niin täysin etten hennonnut häiritä. Joten ei välokuvaa tällä kertaa. - Seuraavan kerran pääsen katajan luokse vasta 31.heinäkuuta, mutta tapaan ehkä muita katajia lomamatkallani.

Hot! The juniper looked dry and a little weary, some of its needles were brown, it seems to suffer from the drought. Birches and rowans around it look much more green. The cliffs are yellow with wild goldenrods, only rosebay willowherbs bring some magenta into the image. With a few weeks intervals some plant takes the leading role and transforms the colours of the landscape. - In the arthouse only Iiris upstairs  is busy with her watercolours, tiny detailed images of pebbles. Outdoors they are making more generous  images with wet on wet technique. The traditional watercolour course has spread out on the slopes. One of the participants had made the bird shed her working place, and was so focused on her work that I did not dare to disturb. So no photo this time. - The next time I can visit the juniper is on 31. July, though I might meet other junipers on my holiday trip.

Komeita katajia sisäsaaristossa - Beautiful junipers in the inner archipelago

Saaristossa on komeita katajia, ei vain ulkosaariston matalia kellanvihreitä kallioille levittäytyviä varpuja vaan ylväitä tummia sypressin kaltaisia puita. Yhden pienen sellaisen valitsin sunnuntai-iltapäivän seurakseni, kun en päässyt Harakkaan tutun katajani luokse. Ja nautin suunnattomasti siitä, ettei yksikään lokki tai hanhi tullut valittamaan, kaakattamaan tai kirkumaan ympärille.

There are beautiful junipers on the islands; not only the low growing lighter green shrubs of the outer archipelago that spread out on the cliffs, but proud, dark cypress like trees. One of those, a small one, I chose as my companion for this Sunday afternoon, when I could not visit my ordinary juniper on Harakka. And I really enjoyed the fact that no seagulls or geese were complaining, barking or shrieking around us.

Kuva / Photo Hilkka Örn

Juhannuspäivän hehkua - The Glow of Midsummer's Day

Tämä on kesän hehkuvin hetki. Iltapäivän auringonpaiste lämmittää ihanasti sateisen aaton ja aamun jälkeen. Juhannuksen kunniaksi vierailin katajan luona jo tänään lauantaina. Ja sain sattumalta kollegan seurakseni. Hän kuvasi vastapuhjenneet valerianakasvustot ja ikuisti myös "turvakeppini", joka on kyhätty sauvan ja sateenvarjon yhdistelmästä. Se suojaa tarvittaessa sateelta, paahteelta, linnunjätöksiltä ja erilaisilta hyökkäyksiltä. - Huomenna sunnuntaina (26.6.) voi siis käydä tervehtimässä katajaa ilman minua. Ja sunnuntaina 3.7. en myöskään pääse Harakkaan. Yritän etsiä jonkun mukavan katajan lännempää saaristosta ja ehkä lisätä kuvan tähän.

This is summer's most glowing moment.The afternoon sun feels lovely after the rainy eve and morning.  To honour Midsummer I visited the juniper already today on Saturday. And had luckily a colleague for company. She photographed the newly blooming valerians and immortalized my "safety staff" thrown together of a stick and an umbrella. If need be it protects against rain, sun, bird droppings and all kinds of attacks. - Tomorrow on Sunday you can visit the juniper without me. And on Sunday July 3rd I cannot come to Harakka either. I will try to find some nice juniper in the archipelago further West and perhaps add an image here.

Kuva / Photo Merja Winqvist

Sadetta ja mäkäräisiä - Rain and blackflys

Sadekuuro yllätti juuri kolmen maissa. Ajattelin ensin pidellä sadetta kaikessa rauhassa lintupiilossa, mutta sade oli niin verkkaista, että päätin koetella kamerani kosteuskestävyyttä. Ja hyvinhän se selvisi. Mutta ne mäkäräiset! Katajan juurella on pieni rahkasammalkasvusto, jonka päällä on kyllä pehmeä seistä (loukattuani polveni eilen arvostin sitä erityisesti) mutta se kerää myös kosteutta ja ötököitä. Tiheä pieni parvi mäkäräisiä viihtyi nimenomaan katajan viressä. En ole varma olivatko ne mäkäräisiä vai jotain muita hyönteisiä,  hyttysiä pienempiä kuitenkin. Ja ne löysivät tiensä huivini alle

A sudden rainfall came at three o'clock. First I planned to wait it out in the birdshed, but the rain seemed rather soft, so I decided to test the humidity resistance of my camera. And it fared well. But the blackflys! There is a small area of peat moss next to the juniper, soft to stand on (after hurting my knee yesterday I really appreciated that) but it is gathering humidity and bugs, too. A thick small swarm of blackflys enjoyed their stay precisely next to the juniper. I am not sure whether they were blackflys or some other insects, smaller than mosquitos in any case. And they found their way under my scarf.

Helsinkipäivä ja hurja helle - Helsinki Day in hot weather

Saari on täynnä väkeä ja toimintaa Helsinkipäivän kunniaksi kun veneyhteys on ilmainen, lennättimessä on kahvila ja pihapiirissä tapahtuu kaikenlaista tekemistä. Hanhipariskunnat tepastelevat ruohikossa poikueineen. Lokinpoikasia taapertaa siellä täällä ja kiiruhtaa pois ihmisten tieltä vanhempien kirkuessa. Ihmisetkin kulkevat poluilla "poikasineen" erikokoisina rykelminä. Tuntuu kuin linnut olisivat rauhoittuneet tällaisen ihmisylivoiman edessä. Saarta kiertää retkikunta toisensa jälkeen, yksi niistä täytti lintupiilon puoli kolmen maissa, mutta ehti siirtyä eteenpäin ennenkuin astuin rajaköyden yli suojeltuun valtakuntaan katajan luo. Espanjaa puhuvia nuoria osui paikalle ihmettelemään mitä olin tekemässä ja suostui kuvaaman jotakin, tällä kertaa palan kuollutta luontoa meitä ympäröivän erittäin elävän luonnon vastapainoksi. Harmi kyllä huomasin vasta myöhemmin, että Eeva Warron kuvaama linnunluu ei tallentunutkaan kameraan. Meidän on kuviteltava se...

The island is full of people and action to celebrate Helsinki Day; the boat connection is free, there is a cafeteria in the Telegraph and all kinds of activities take place in the yard. Geese couples strut in the grass with their young. Seagull fledglings waddle here and there and hurry away from humans with the shrieks of their parents. Humans, too, walk on the paths with their young in clusters of various sizes. It seems as if the birds have calmed down when faced with such an overpowering amount of humans. One expedition after another cirle the island; one of them filled the bird shed at half past two, but continued its trip before I stepped over the border rope and entered the protected domain with the juniper. Some Spanish speaking young people came by wondering what I was doing and agreed to photograph something, this time a piece of dead nature as a contrast to the extremely living nature surrounding us. Unfortunately I noticed only later that the bird bone photographed by Eeva Warro was not saved in the camera. We have to imagine it...

Kerrankin tee kelpasi - For once tea was appreciated

Monilla lokeilla on jo poikasia liikenteessä eikä niitä ei tahdo millään erottaa kallioilla. Vain kirkuna kertoo että jotakin untuvaista ja haurasta on liikkellä aivan lähistöllä. Katajan juurella oli käyty jonkinlainen koitos sillä tikkuja ja risuja oli siinä oudosti levällään. Tienristeyksessä, josta kuvaan lintupiilon, lokkirouva istuu edelleen hautomassa ja lokkiherra on entistä hermostuneempi. Pidin keppiä pääni päällä yrittäessäni tarkentaa kameraa ja säikähdin, kun keppi tärähti siiveniskuista useampaan otteeseen. Saattaa olla että horisontti kuvassa jäi hiukan vinoon. - Satunnaiset vierailijat ja kuvaajat eivät yleensä ole piitanneet teestä, mutta tänään Virpi, joka rohkeni kulkea luontopolkua kanssani kukallinen sateenvarjo suojana lintuja vastaan, maisteli tyytyväisenä teetä valokuvatessaan kokonaisen kuvasarjan.

Many seagulls have already their young walking around and they are really hard to distinguish on the cliffs. Only the screams tell you that something fragile and downy is moving nearby. Some kind of combat had taken place under the juniper since sticks and  pieces of brushwood were lying around in a strange manner. At the crossroads where I video film the bird shed a seagull lady still sits hatching and Mr Seagull is even more nervous than before. I held a stick high above my head while trying to focus the camera and was scared when the stick was hit by wings several times. Perhaps the horizon in the image is a bit slanting. - Occasional visitors and photographers have normally not cared much for tea, but today Virpi, who dared walk the nature path with me using a flowery umbrella as protection against the birds, sipped happily her tea while photographing a whole series of pictures.

Kuva / photo Virpi Vesanen - Laukkanen

Tuomet kukkivat jo merelläkin - The bird cherries bloom by the sea now

Navakka länsituuli, aurinkoista ja melko kylmää. Tänään kiiruhdin saareen kesken työpäivän ja menin suoraan katajan luokse. Yleensä seison hetken rantakalliolla lintupiilon luona ja kuvaan sen polulta nähtynä ennenkuin siirrän kameran ja menen katajan vierelle. Sillä tavalla ikäänkuin valmistaudun tapaamiseen. Mutta tänään toimin toisin päin ja olin heti hämmentynyt. Tottumukset syntyvät nopeasti. - Linnuille rauhoitetun alueen rajaa merkitsevän köyden avoimella puolella on enemmän lintuja, siltä ainakin tuntuu kun seison katajan luona, joka kasvaa keskellä lintujen maata. Sen vieressä voin olla hetken rauhassa.

A fresh breeze from the west, sunny and fairly cold. Today I hurried to the island in the middle of the working day and went directly to the juniper. Normally I stand for a while by the bird shed and video film that from the path, before I move the camera and go and stand by the juniper. In that way I prepare myself for the encounter. Today, however, I reversed the action and was immediately confused. Habits are formed quickly. - There are more birds on the open side of the rope marking the area reserved for birds, or so it seems when I stand by the juniper, which grows in the middle of the birds' land. Next to it I can be at peace for a moment.

Katajan luona maanantaina - By the Juniper on Monday

Matkan vuoksi käyn katajan luona sunnuntain sijasta maanantaina 30.5. klo 15.00. Tervetuloa teelle lintupiiloon silloin. Kataja on toki tavoitettavissa sunnuntainakin.

Due to a journey I will visit the juniper not on Sunday but on Monday 30th of Mai at 3 pm. Welcome to have a cup of tea at the bird shed then. The Juniper will of course be available on Sunday as well.

Hanhet aidan takana - Geese fenced off

Aurinkoinen sää, länsituulta sopivasti, ja väkeäkin liikkeellä. Polun viereen pesimään asettautuneiden hanhien suojaksi on rakennettu varsinaiset verkkoaidat - ensisilmäyksellä näky on kuin eläintarhasta. Tosiasiassa aidat taitavat suojata ihmislapsia jotka yrittävät päästä ohitse. Muutamat viimevuotisista, kieltämättä tyylikkäämmistä, risuaidoista ovat myös käytössä. Osa hanhista on heikkohermoisia je heti hyökkäämässä, toiset tarkistavat rauhallisesti että ohikulkija on todellakin vain ohikulkija. Kävin katajan luona tällä kertaa hiukan ennen kolmea ja vasta palatessa tapasin vanhan tutun, Raita Virkkusen, jota pyysin kuvaamaan jotakin ympäristöstä. Ja hän valitsi ikuistettavaksi - hanhen tietysti.

Sunny weather, reasonable western wind and some people on the island. The geese that have built their nests next to the path are now protected by a wire netting - at first glance it looks like a zoo. Actually the fences probably protect children trying to pass by. Several of last year's admittedly more elegant brushwood fences are in use as well. Some of the geese are nervous and always attacking, while others check calmly whether the passer-by really is only passing by. I visited the juniper a bit earlier than 3 pm this time and met an old acquaintance, Raita Virkkunen, only on return, and asked her to photograph something in the environment. And she chose to immortalize - a goose, of course.

Kuva / photo Raita Virkkunen

Ympäristötaidetta ja reviiritaisteluja - Environmental Art and Territorial Fights

Tänä sunnuntaina saari on autio. Ihme ettei edes ympäristötaiteen opiskelijoiden näyttely Tarinoita Itämerestä houkuttele enempää väkeä. Töitä löytyy lennättimestä, kasematti 4:sta ja julisteina eri puolilta saarta. storiesfromthebalticsea.org/ Näyttelytiloissa ja sisällä taidetalossa on hiljaista, vaikka ulkona kallioilla käy vilske. Linnut taistelevat elintilasta ja ilmoittelevat itsestään. Hanhet asettuvat puolustustasemiin kun lähestyn, mutta jos osoitan että yritän kiertää polun vieressä olevan pesän mahdollisimman kaukaa, ne eivät hyökkää. Osa lokeista on kovahermoisia. Pesä on polun reunassa, eivtkä ne ole moksiskaan vaikka kuljen ohi niiden vieritse. Toiset taas pyrähtävät ilmaan jo monen metrin päästä. Kamera-jalustaa asetellessani eräs lokki hermostui huivistani ja ryhtyi pommittamaan vaikkei pesä ollut kovinkaan lähellä. Onneksi huivi on helppo puhdistaa.

This Sunday the island is deserted. Surprisingly not even the exhibition Stories from the Baltic Sea by students of environmental art has tempted more people to come an visit the island. Works can be found in the telegraph, in ammunition cellar no 4 and as posters all over the island. storiesfromthebalticsea.org/  Silence reins in the exhibitions spaces and inside the art house, though on the cliffs there is hustle and bustle. Birds fight for their territories and announce their existence to each other. The geese take defence positions when I approach, but if I show  that I try to keep my distance while passing by they do not attack. Some of the seagulls have strong nerves. They sit in their nests by the path without moving when I walk by. Others react several meters before I am near and fly up in the air. One seagull became nervous of my scarf while I was placing my camera tripod and started "bombing" although the nest was not close. Luckily the scarf is easy to clean.

Lokit ja hanhet hautomassa - Seagulls and Geese Hatching

Äitienpäivän kunniaksi monet lokit ja hanhet istuvat jo hautomassa. Katajan juurella ei onneksi ole pesää. Yksi hanhipariskunta oli asettautunut lähelle, mutta onneksi viereisen koivun toiselle puolelle. Herätin heissä epäluuloa, mutten varsinaisia puolustusreaktioita. Katajan luona seisoessa oli hauska havaita, että ajoittain puhkeavat mekkalat eivät johtuneet minusta vaan lokkien keskinäisestä reviirinahistelusta. Kataja tuntuu jo suurelta ja turvalliselta, sen viereen voi suojautua. Ja jos oikein tukalaksi käy, pääsee aina lintupiiloon.

To honour Mother's Day many seagulls and geese are already sitting and hatching. Luckily there is no nest under the juniper. One geese couple has settled rather close, though fortunately on the other side of the nearby birch. I provoked their suspicion but no serious defense reactions. While standing by the juniper it was nice to notice how occasional uproars among the seagulls were not caused by me, but rather by territorial scraps between them.The juniper seems already big and secure, something to seek shelter by. And in case of emergency there is always the shelter for bird watching.

kuva / photo Suvi Jaakkola

Vappuhulinan vieressä - Next to the May Day Hullabaloo

Kaivopuiston kallioille levittäytyneiden vappujuhlijoiden musiikki kaikuu saaressa kylmän koillistuulen kantamana. Olin unohtanut päivittää esitystiedot presentaation kalenteriin, enkä ollut kutsunut ketään kolleega todistajaksi, joten arvasin että saisin viettää hetkeni katajan kanssa kaksistaan. Keitin kuitenkin jasmiiniteetä termokseen, enemmän periaatteen vuoksi kuin lämmikkeeksi mahdollisille vieraille. Tuulen myötä on yllättävän kylmä. Linnut olivat poikkeuksellisen rauhallisia. Vielä ei katajan lähistöllä ole mitään selkeitä pesän pohjia.

The music of the May Day parties on the cliffs of Kaivopuisto Park reverberates through the island carried by the cold wind from Northeast. I had forgotten to update performance information on the presentaatio website and I had not invited any colleague to witness, so I guessed I would have my moment with the juniper alone. I did make some jasmin tea in a termos, more for the sake of principle than to warm possible visitors. It is surprisingly cold due to the wind. The birds were unusually calm. So far there are no marks of future nests next to the juniper.

Ei jälkeäkään lumesta - No traces of Snow

Kataja on vihdoinkin täysin vapaa talvipeitteestään. Kaikki maan pintaa myötäilevät oksatkin ovat nyt irti lumesta. Lumi peitti ne niin tyystin, että olen tietämättäni kävellyt niiden päällä. Nyt ei harjalla ollut enää töitä. Kauempaa kataja näyttää riutuneelta ja rupsahtaneelta, mutta läheltä näkee että se on vehreä ja voimissaan. Nyt saatoin pitää kiinni tukevammasta oksasta ja tuntui kuin se olisi huojunut hiljaa.

The juniper is finally completely free of its winter cover. All the branches creeping on the ground are now free of snow. They were so completely covered by snow that I have unknowingly stept on them. Now there was no more job for the brush. From a distance the juniper looks wilted and withered, but closer you can see how green and strong it is. Now I could hold on to a sturdy branch and it seemed to be swaying gently.

kuva /photo Tero Kontinen

Tapaamisiin maanantaina? - See you on Monday?

Pääsiäisen johdosta vierailen seuraavan kerran katajan luona maanantaina 25.4. klo 15.00 (en siis tällä kertaa sunnuntaina). Toivottavasti tapaamme silloin? 

Due to Easter holidays I will visit the juniper next time on Monday 25th of April at 3 pm (not on Sunday this time). Hope to see you then?

Lintujen aika - Season of the Birds

Kahdessa viikossa ehtii tapahtua paljon. Suurin osa lumesta on sulanut ja linnut ovat saapuneet. Yksittäisiä hanhipariskuntia käyskentelee lokkien ja tiirojen joukossa. Vielä niitä ei tarvitse varoa, mutta meteli on melkoinen. Merellä kevät on aina myöhässä sisämaahan verrattuna. Itärannalla on vielä isoja jäälauttoja, mutta kalliot ovat paljaana. Maisema on muuttunut entiselleen. Katajakin on päässyt esiin lumen alta.Vain alimmat oksat ovat vielä kiinni jäätyneessä lumessa. Yksi oksista oli murtunut lumen voimasta. Paljon pieniä vihreitä neulasia oli varissut katajan ympärille lumeen. Olisivatko linnut olleet syömässä marjoja, vai mistä moinen neulassade?

In two weeks much can happen. Most of the snow has melted and the birds have arrived. Couples of geese stroll among the seagulls and terns. You need not watch out for them, yet, but the noice is remarkable. At sea the spring is always later than on the mainland. There are huge ice flakes on the eastern shore, but the rocks are bare. The landscape has returned to normal. The juniper, too, has emerged from the snow. Only the lowest branches are still stuck in the icy snow. One branch was broken due to the force of the ice. Lots of small green needles were shed in the snow around the juniper. Perhaps some birds have been eating the berries, why else such a spray of needles?

Kuva /Photo AA

Vuorovene kulkee taas - Regular boat traffic has started

Tervetuloa katajan luo huomenna palmusunnuntaina klo 15. Vuorovene laiturista kahvila Ursulan luona lähtee esim. klo 14 ja 14.30 ja pois pääse jo vaikka heti 15.30, jos haluaa. Kumisaappaat eivät ole välttämättömät, mutta suositeltavat.

Welcome to visit the juniper tomorrow on Palm Sunday at 3 pm. The boat from the pier next to café Ursula leaves for instance at 2 pm and 2.30 pm and you can return already with the 3.30 boat, if you wish. Rubber boots are not necessary, though recommended.

Kelirikko, esitys peruttu - Thaw season, performance cancelled

Meri Uunisaaren ja Harakan välissä on avoin, aurinko paistaa, kevät tuntuu kaikessa, vihdoinkin - mutta vielä en pääse veneellä saareen. Jää tukkii laiturin ja vene makaa saaressa kalliolla kumollaan. Ensi sunnuntaina yritän katajan luokse uudestaan. Silloin ilmeisesti myös merenkävijöiden vuorovene kulkee Ursulan laiturista. Pahoittelut peruutuksesta ja tervetuloa paikalle palmusunnuntaina 17.4.

The sea between Uunisaari Island and Harakka Island is open, the sun is shining and the spring is finally here - yet I cannot reach the island by boat. The ice blocks the peer and my boat lies upside down at the shore on the island. Next Sunday I will make a new attempt to visit the juniper. By then then the regular boat traffic from the pier by café Ursula should be in operation. Apologies for the cancellation and welcome next week, on Palm Sunday 17th April.

Viimeisen kerran jalan jään yli? / Last time on foot across the ice?

Sumua ja tihkusadetta. Lumi sulaa vedeksi jään päälle. Polulla jää on vielä 40 cm paksua, mutta näyttää jo pahalta rannalta katsoen. Olin jo jättämäsä väliin koko visiitin, mutta rohkaisin mieleni ja astelin saareen naskalit käsissäni. - Ja kiva oli käydä katajan luona taas.

Fog and drizzle. The snow melts into water over the ice. On the path the ice is still 40 cm thick, but looks already bad from the shore. I was about to withdraw from the visit, but gathered up my courage and walked over to the island with ice awls in my hands. - And sure it was nice to see the juniper again.

Kylmä länsituuli - Cold wind from the west

 Meri myrskyää avoimena Harakan eteläpuolella, mutta matereelle päin liikkumaton luminen jääpeite peittää veden. Polku tuntuu vielä tukevalta, tänään ei rannassa ole edes vettä jään päällä. Kasemattien katoilla ja vallitusrinteillä näkyy hangen alta paikoitellen paljas maa. Muuten hanki peittää vielä kaiken ja tuntuu kuin kevääseen olisi pitkä matka. Paljaissa puissa kohiseva ja ujeltava tuuli kohmettaa sen minlä aurinko pehmentää. Jos olisin kataja, puoliksi kovan hangen peitossa, alkaisin jo hermostua.

The sea is rough on the southern shore of Harakka, while a motionless cover of snow and ice hides the water towards the mainland. The path feels steady, today there was not even water on top of the ice near the shore. On the roofs of the ammunition cellars and on the slopes of the fortifications you can see parches of soil. Everywhere else the snow covers all and it feels like a along way to spring. The wind howling and whistling in the bare trees freezes what the sun wams up. If  I were a juniper, half covered by hard snow drifts, I would be worried by now.

kuva / photo Iiris Hälli





Vielä lisää lunta - Still more snow

Koko eilispäivän satanut lumi on kasvattanut kinoksia entisestään, vaikka nyt olisi jo aika niiden alka sulaa. Tänään katajan luona ei kolmelta ollut sieluakaan, ei vierailijoita, ei ohikulkijoita - vain tuuli, aurinko, lumi ja lentokoneiden ääni. Avaruutta ihmetellessäni sekosin laskuissani ja palasin myöhemmin takaisin poimimaan vielä yhden katajanmarjan. Silloin huomasin pienen varpumaisen katajan pilkottavan lumen alta polun reunalla koivurivistön luona. Miten voi olla mahdollista etten ole sitä aiemmmin havainnut?

The snowing yesterday has enlarged the snow drifts again, though it is about time for them to start melting. Today at three o'clock there was not a soul by the juniper, no guests, no passers by - only the wind, the sun, the snow and the sound of airplanes. While wondering at the space I was confused in my counting and returned later to pick one more berry. Then I noticed small sprigs of juniper peep out from under the snow next to the birches by the path. How could I have failed to perceive them before?

Suojasää ja sumua - Thaw and fog

Valkoinen pilvipeite, lumi ja sumu jäällä heijastavat valoa, kuin kulkisi maitolasikuvun sisällä. Ohikulkijtat ihmettelivät miten kauan tuo taiteilija tuossa aikoo seistä. Ei kovin pitkään, vaikka pehmeässä suojasäässä olisin voinut viihtyä pidempäänkin. Hanki oli kovaa katajan ympärillä, pelkäsin että oksat murtuisivat jos yrittäisin vetää ne esiin lumen alta. Ja puhelinkamerani niskoitteli, mutta suostui lopulta toimimaan - kiitos kärsivälliselle kuvaajalle!

White clouds covering the sky, snow and fog on the ice reflect the light; feels like walking within a globe of frosted glass. Passers by were wondering how long the artist will be standing there. Not very long, though in the soft thaw I could have stayed longer. The snowdrifts were hard around the juniper, I feared the branches might break if I tried to pull them out from under the snow. And my phone camera was uncooperative, but agreed to function in the end - many thanks to the patient photographer!.

kuva / photo Niran Baibulat



kuva / photo Niran Baibulat



Kevättä ja surua ilmassa - Spring and sorrow in the air

Jää kantaa vielä hyvin, mutta kannattaa pysyä polulla. Ursulan suunnasta tuleva polku on yleensä turvallinen pisimpään. Löydät minut katajan luota huomenna kello kolmelta. Näyttely taidetalossa on avoinna viikonloppuisin, samoin kahvila lennättimessä ja pihalla on lumimaja. - Kevät lähestyy huimaa vauhtia, linnut visertävät, mutta taidetalossa on suru. Yksi meistä, Kaisaleena, nukkui pois vakavan sairauden murtamana. Me muut olemme ihmeissämme ja hiljaisia, niinkö haurasta tämä elämä on...

The ice is still strong, but please keep to the path. The path coming from café Ursula is usually the safest one. You will find me by the juniper at three o'clock tomorrow. The exhibition in the art house is open on weekends, as is the cafeteria in the old telegraph and there is a snow hut in the yard.  - Spring is approaching fast, birds are chirping, but in the art house we are mourning. One of us, Kaisaleena, passed away after a serious illnes. The rest of us are perplexed and silent; is life really so brittle...

Vilskettä saaressa - Hustle and bustle on the island

Lunta ja jäätä riittää edelleen, vaikka meri Harakan eteläpuolella on jo auki. Ja saaressa vilisee väkeä. Taidetalon päädyssä on viikonloppuisin avoinna näyttely Taidetta ja ympäristökemiaa (la-su 11-16) ja lennätinrakennuksessa toimii kahvila. Jos katajan katseleminen tuntuu liian esoteeriselta, vaihtoehtoja siis löytyy!  - Tänään en vienytkään teetä lintupiiloon, kun sitä oli tarjolla muualla. Oli oikeastaan miellyttävää ettei tarvinnut huolehtia onko joku tulossa vai ei, kun muut tapahtumat pitivät huolen vierailijoista. Ja mikä parasta, sunnuntait näyttävät olevan aurinkoisia...

There is plenty of snow and ice, but the sea South of Harakka is already open. And the island is full of people. The exhibition Art and Environmental Chemistry in the arthouse is open during weekends (Sat-Sun 11 am - 4 pm) and there is a temporary cafeteria in the telegraph building. So if watching a juniper feels too esoteric, there are plenty of alternatives on offer! - Today I did not bring tea to the bird shed, since tea was provided elsewhere.  It was actually rather pleasant not to have to worry if somebody was coming or not, when other events took care of visitors. And surprisingly, every Sunday seems to be sunny...

Kurssilaisia ja kolleega - Course participants and a colleague

Joukko valokuvauskurssilaisia kierteli saarella ja harjoitteli valon kuvaamista; ehkä kataja tuli osaksi heidän harjoitelmiaan.

A group of  students of photography were strolling on the island, practicing how to capture light; perhaps the Juniper became a part of their studies.

Tapaamisiin maanantaina? - See you on Monday?

Huomenna sunnuntaina 27.2. et löydä minua katajan viereltä, sillä olen vielä matkoilla. Sen sijaan maanantaina 28.2. klo 15 olet tervetullut teelle katajan luokse. Termos löytyy lintupiilosta!

Tomorrow, Sunday 27th February you will not find me next to the Juniper; I am still traveling. On Monday 28th, however, at 3 pm you are most welcome to have tea by the Juniper. Look for a thermos is in the bird shed!

Veistosleikki - Sculpture play

Olla valokuvattavana katajan kanssa tyynessä talvisäässä - ja muuttua veistokseksi! Videokamera ei näe yhtä tarkasti, se vain todistaa. Lauantaina ohikulkijoita on vähemmän, ei teevieraita, mutta hienoja kuvia syntyi. Tässä kaksi niistä:

To be photographed with a juniper on a windless winter day - and turn into a sculpture! A video camera does not see as clearly, it only witnesses. On Saturday the passers-by are fewer, no visitors for tea; but nice images were created. Here are two of them:

  





 

kuva/photo Timo Vartiainen

kuva/photo Timo Vartiainen



Poikkeusaikoja - Exceptional times

Vierailen katajan luona poikkeuksellisesti lauantaina 19.2. (en sunnuntaina 20.2.) ja maanantaina 28.2 (en sunnuntaina 27.2.) lomamatkan takia. Tosin kataja on varmaan paikalla myös sunnuntaina... Tapaamisiin!

I am visiting the Juniper at exceptional times on Saturday 19th of February (rather than Sunday the 20th) and on Monday 28th of February (rather than Sunday the 27th) due to a holiday trip. The juniper, however, will probably be there on Sunday as well... See you!

Kylmää ja kaunista - Cold and beautiful



Pakkasessa, sormet kohmeessa, katajaa on hankalaa pitää kädestä. Kylmä tekee tunnottomaksi. Tällä kertaa paikalla oli teevieras todistajana ja pari ohikulkijaakin ihmettelemässä mitä oli tekeillä. Kataja on puoliksi hautautunut kinokseen, mutta varjot alkavat sinertää ja hanki hohtaa.

In the cold, with freezing fingers, it is hard to hold hands with a juniper. The cold makes you numb. This time there was a tea guest as witness, and a few passers-by, too, wondering at what was going on. The juniper is half covered by snow, but the shadows are turning bluish and the snow is shining.



kuva / photo Anna Mari Räsänen



 

Jään yli katajan luo - Across the ice to the Juniper

Sunnuntaina 13.2. klo 15 vierailen jälleen katajan luona, tervetuloa mukaan. Tuuli liikuttelee lunta jäällä, mutta reitti saareen on selkeä. Ramppi laiturille on suljettu, seuraa polkua rannalle ja jatka viittojen kohdalla vasemmalle luontopolun suuntaan. Tapaamisiin lintukatoksen luona!

On Sunday 13.2. at 3 PM I will visit the Juniper once more, you are welcome to join us. The wind blows the snow on the ice, but the path to the island is clear. The ramp up to the pier is closed, follow the path to the shore and when you see the signs continue in the direction of "luontopolku", nature path. See you by the bird shed!

Aurinkoinen alku - Sunny start

Ensimmäinen tapaaminen tänään sujui hyvin, aurinkoisen sään vallitessa, pikkupakkasessa ja vailla todistajia. Ainakaan kukaan ei käynyt juomassa lintukatokseen varattua teetä. Ensi sunnuntaina ehkä?

The first meeting today went well, in sunny weather, a few minus degrees and without witnesses. At least nobody enjoyed the tea available in the bird shed. Perhaps next Sunday?

Ensi kertaa katajan kanssa - First time with a Juniper

Huomenna sunnuntaina kolmelta vietän ensimmäisen hetken katajan kanssa. Löydät meidät seuraamalla luontopolkua viitan suuntaan vasemmalle saavuttuasi saareen jään yli Kaivopuiston kärjestä. Jää on vahvaa ja hanki kantaa melko hyvin. Tervetuloa!

Tomorrow on Sunday at three pm I will spend my first moment with the juniper. You will find us by following the nature path to the left when arriving on the island across the ice from Kaivopuisto park. The ice is strong and the snow is fairly good to walk on. Welcome!

Polku - The path

Polku jään yli Harakkaan on tällä hetkellä turvallinen ja helppo kulkea. Harakassa on paljon lunta. Lintupiilon luo pääset seuraamalla latua - mutta tarvitset kunnon talvijalkineet!

The path across the ice to Harakka island is now safe and easy to walk. There is a lot of snow on the island. You can reach the shed for bird watching by following the track for skiing - however, you need good winter boots!

Katajan kanssa - With a Juniper

Jäniksen vuonna 2011 sunnuntaisin kello 15, alkaen 6. helmikuuta, vietän hetken katajan kanssa, joka sijaitsee Harakan saarella, lähellä ns. lintupiiloa. Kuvaan tuon hetken videolle ja toivotan kiinnostuneet ohikulkijat tervetulleiksi seuraamaan tilannetta. Vuoden kuluttua koostan kuvamaani otokset videoteokseksi.
Tämä pienten kameralle tehtyjen esitysten sarja - joka nyt ensi kertaa toteutuu julkisena - on jatkoa aiemmille vuosille, jotka olen kuvannut Harakan saarella viikottain ja nimennyt kiinalaisen kalenterin mukaan, Hevosen vuodesta (2002) lähtien.

Löydät katajan helposti kulkemalla Harakan luontopolkua kaakkoon, kunnes näet vasemmalla vajan näköisen lintupiilon ja edessäsi saaren halki kulkevan köyden, joka rajaa linnuille varatun eteläkärjen erilleen muusta saaresta.

Tervetuloa ihmettelemään maiseman muutoksia!



During the Year of the rabbit 2011 Sundays at 3 PM, starting on the 6th of February, I will spend a moment with a juniper on the island of Harakka, next to the shed used for bird watching. I will video film that moment and welcome interested passers-by to witness the situation. At the end of the year I edit the material into a video work. This series of small performances for camera - now for the first time made in public - continues a series of years video filmed weekly on Harakka island and named after the Chinese calendar since the Year of the Horse (2002).

You will find the juniper easily by walking along the nature path on Harakka Island towards south-east until you see a small shed used for bird watching and a rope across the cliffs, which separates the southern part reserved for birds.

Welcome to wonder at the changes in the landscape!